Ennen kuin Suomessa siirryttiin väliaikaiseen joulurauhan tilaan, olivat sodan ja hävittämisen kysymykset vahvasti esillä julkisuudessa. Kyse on siitä, miten Suomi aikoo korvata ensi vuosikymmenellä käytöstä poistuvien Hornetien suorituskyvyn.

Asiasta pitää tehdä eduskuntavaaliteema. Silloin sitä pitää arvioida ennen muuta ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta. Koska Suomen turvallisuuspoliittiseen perusratkaisuun kuuluu sotilaallinen liittoutumattomuus, pitää hävittäjähankintojen tukea sitä. Valitettavasti kaupoilla voidaan myös murentaa liittoutumattomuutta. Mutta se taitaakin olla mielessä monella, jotka kaikkein innokkaimmin nyt puuhaavat uusia hankintoja?

Jos ennustaa pitää, merkittävä osa sotilaista ja poliitikoista päätynee suosittelemaan amerikkalaista F-35-hävittäjää. Heidän yhteinen nimittäjänsä on tahto kytkeä Suomi tiiviimmin Natoon ja peesailla Yhdysvaltoja. F-35:sta on muuten versio, joka on suorituskyvyltään myös strateginen pommittaja ja kykenevä kantamaan ydinaseita. Tällaista konettako Suomi aivan oikeasti tarvitsee?

Hävittäjähankintoja koskeva keskustelu ryöpsähti, kun taloustieteen professori Roope Uusitalo kysyi hyvästä syystä, miksi hävittäjiä ei voisi hankkia 47 kenraalien tahtoman 64 sijaan. Säästyisi rahaa muuhunkin.

Uusitalo on oikealla asialla. Yhden ainoan asejärjestelmän hintahaarukka on yhtä suuri kuin summa, jonka hallitus sanoo säästävänsä koko sote-uudistuksella. Suomalaiset kummastelevatkin tällaista Kankkulan kaivoa. Mielipidemittausten mukaan hävittäjiä ja laivaston suuria laivahankintoja kannattaa vain alle puolet suomalaisista.

Ehkäpä kansa pitäisi hajottaa ja valita uusi? Erityisesti puolustusministeri Jussi Niinistö on ärsyyntynyt siitä, että Suomessa käydään avointa poliittista keskustelua poliittisesta hankkeesta, johon lapioidaan miljardeja ja taas miljardeja euroja yhteistä rahaa.

”Diletantit ovat jo alkaneet spekuloida konemäärällä ymmärtämättä, mistä on kyse”, hän ärähti Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan seminaarissa.

Ehkä hän on ärsyyntynyt suomalaisille, joista vain yksi prosentti kannattaa hänen puoluettaan?

Niinistön mielestä hävittäjät ovat välttämättömiä turvallisuusympäristössä, jossa ”mitään liennytyksen merkkejä ei ole ilmassa”. Sota- ja hyökkäysministerin näkökulmasta näin varmasti onkin. Hävittäjien höyryvana taivaalla ei kerro liennytyksestä. Jos liennytystä haluaa, sitä pitää määrätietoisesti rakentaa. Sellaiseen tuntuvat halut olevan kovin vähäisiä Suomessa.

Niinistö ei kuitenkaan ole yksin. Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orposanoo, että nykyisten Hornetien suorituskyky voidaan korvata vain samalla konemäärällä.

Kun puhutaan aseista, Juha Sipilän hallitus ei ole köyhä ja kipeä – tai pode minkäänlaista kestävyysvajetta. Miksei Orpo tilaa ministeriöltään selvitystä siitä, kuinka paljon sotakoneilla syvennetään Suomen kestävyysvajetta?

Valitettavasti jopa presidentti Sauli Niinistö on erehtynyt sanomaan, että hävittäjien hankinnassa ei tarvita poliittista harkintaa. Iltalehden uutisointi kertoo, että ”Niinistön mielestä suurin viisaus hävittäjien valinnassa on armeijan ihmisillä, jotka osaavat selvittää parhaimman Suomen tarpeita vastaavan koneen. – Poliittista harkintaa ei tehty viime kerrallakaan, eikä tehdä nytkään”.

Voisiko Niinistö selventää, mitä hän tarkoittaa? Ettei poliittisesti harkittaisi, mihin pannaan 7-10 miljardia euroa valtion rahaa? Näinkö ylipäällikkö antaa kenraaleille vapaat kädet ja avoimen valtakirjan käyttää veronmaksajien rahoja niin kuin parhaaksi katsovat?

Hankintapäätöksen mukaan hävittäjän valinta perustuu useisiin tekijöihin, joita ovat sotilaallinen suorituskyky, huoltovarmuus, teollinen yhteistyö, elinjaksokustannukset sekä turvallisuus- ja puolustuspoliittiset vaikutukset.

Tarjoukset asetetaan paremmuusjärjestykseen vain suorituskyvyn perusteella. Mutta muutkin tekijät vaikuttavat ja niiden pitää täyttää tarjouspyynnössä määritetyt vaatimukset. Hankinnan turvallisuus- ja puolustuspoliittinen ulottuvuus käsitellään erillisenä kokonaisuutena varsinaisen tarjouskilpailun ulkopuolella.

Presidentti Niinistön Suomessako sotilaat tekevät turvallisuus- ja puolustuspoliittisen arvion? Se kai kuuluu hallitukselle, eduskunnalle ja Niinistölle itselleenkin.

Silti ainakin pääesikunnassa avoimen keskustelun tukahduttaminen vaikuttaa olevan jopa tavoite. Tästä kertoo sen salainen viestintäsuunnitelma, jonka idea on, ettei Suomessa kyseenalaistettaisi suuria asehankintoja huolimatta kireästä taloustilanteesta.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on poliitikoista ainoa, joka uskalsi puolustaa
avointa keskustelua. Hän muistutti, että kenraalit ovat ennenkin olleet väärässä tahtoessaan vinguttaa veronmaksajien rajatonta luottokorttia. Tästä esimerkkinä ovat 1990-luvulla puuhatut taisteluhelikopterit ja merivoimien ilmatyynyalukset. Niitä ei ole moni kaivannut.

Seuraavassa blogissa käyn läpi sitä, ostetaanko hävittäjiä sotaa käyvistä maista ja miksi on ongelma, että kenraalit istuvat sekä myyjän että ostajan puolella tiskiä.

Kategoriat: Uncategorized