Suomessa kunnioitus ikäihmisiä kohtaan on kokenut romahduksen. Karmein osoitus tästä on jo viikkoja jatkunut skandaalien sarja siitä, millaiseen rappioon yksityinen bisnes on ajanut vanhustenhoidon. Osasyyllisiä ovat ne poliitikot, jotka ovat säästöjen nimissä edistäneet ja tukeneet hoidon ulkoistamista yksityisille suuryrityksille. Kaikki eivät ole.
Esimerkkejä on muitakin. Myös vanhusten kotihoito on pahassa ahdingossa, ainakin pääkaupunkiseudulla. Yhdellä työntekijällä voi olla 20 asiakasta päivässä, koska hoitajia ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Ovelta morjestaminen ja haalean nakkikastikkeen jättäminen pöydän kulmalle ei ole oikeaa hoitoa.
Vähemmän on myöskään puhuttu satoja tuhansia suomalaisia koskevasta eläkeläisköyhyydestä. Se tarkoittaa, että pienimmillä eläkkeillä on äärimmäisen vaikea tulla toimeen.
On häpeällistä, että suomalaista yhteiskuntaa aiemmin rakentanutta sukupolvea kohdellaan näin. Asiaan pitää tulla muutos. Seuraavalla vaalikaudella pitääkin käynnistää kansallinen ikääntymisohjelma, jonka keskiöön pitää asettaa hätää kärsivien ja heikossa asemassa olevien eläkeläisten aseman korjaaminen. Ongelmat pitää ratkaista parlamentaariselta pohjalta eli tavalla, johon kaikki puolueet voivat sitoutua. Julkisten skandaalien ja niitä seuraava vaikenemisen sykli on katkaistava.
Yhä törkeämmät paljastukset vanhustenhoidosta todistavat, että taustalla ovat yksityinen bisnes ja pääomasijoittajien ahneus. Kun yksityinen yritys tuottaa julkisen palvelun, taloon astuu uusi kylmä ja julma isäntä. Sen nimi on sijoitetun pääoman tuotto. Voittojen tekeminen ei sovi julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Syntyy kestämätön tilanne, kun samaan aikaan kunnat hakevat palveluiden ulkoistamisella säästöjä ja yksityinen hoivabisnes maksimaalisia tuottoja.
Voi kysyä, miten tämä eroaa siitä, mitä Wikipedia kertoo huutolaisuudesta 1800 – 1900 – lukujen Suomessa? Huutolaisuudessa kunta luovutti elatusta vailla olevan lapsen sille, joka vaati vähiten rahaa tämän ylläpidosta. Lasten ohella myynnissä oli sairaita, vammaisia ja vanhuksia.
Tämän päivän huutolaiskaupassa sosiaali- ja sairauskonsernien intressi on saada mahdollisimman paljon asiakkaita, potilaita, hoidettavia ja hoivattavia. Heistä yritysten intressi on saada mahdollisimman paljon korvauksia mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Paljon mummoja sisään, paljon hoitajia ulos. Pitäisikö nykyisin mieluummin puhua vanhusliiketoiminnan uhreista kuin asiakkaista?
Ehkäpä yhtiöiden miljonääri-omistajat voisivat itse mennä viikoksi makaamaan vaipoissa ilman suihkua omistamiinsa hoitokoteihin.
Juuri kustannussäästöjen ja yksityisten voittojen välinen ristiriita on rakennettu sisään kokoomuksen ajamaan ja suojelemaan yksityiseen hoivabisnekseen, joka kulkee myös koodinimellä ”valinnanvapaus”. Se on hallituksen sote-hankkeen ideologinen perusta. Jo tämän puoleisessa saamme riemun valita, minkä pörssiyhtiön taseessa siirrymme tuonpuoleiseen – laiminlyötyinä ja aliravittuina.
Soten kaataminen onkin nyt tärkein kysymys koko Suomen politiikassa.
Samalla on tarkasti varottava syyllistämästä sote-yritysten työntekijöitä. He tekevät varmasti ammattitaidolla, huolella ja korkealla etiikalla vaativaa työtä, jonka arvostus ei valitettavasti näy ainakaan palkassa. Ongelma onkin, että alan ammattilaisia on liian vähän. Siksi heitä tarvitaan lisää.
Silmiä ei pidä sulkea myöskään julkisen vanhustenhoidon ongelmilta. Valitettavasti myös niitä riittää. On laiminlyöntejä ja väärinkäytöksiä. On liian vähäistä rahoitusta ja valvontaa. Tilanne on korjattava lisärahoituksella ja tiukemmilla säännöillä.
Julkisella ja yksityisellä on kuitenkin eroja. Julkisella ei ole pakkoa rutistaa hoidosta mahdollisimman paljon miljoonia tuottona yksityisille omistajille. Juuri sijoittaja-omistajien asettamat tuotto-odotukset ovat julkisuudessa pyöritettyjen ongelmien juurisyy. Osakeyhtiömuoto ei sovi vanhustenhoitoon. Se ei myöskään sovi vammaisten asumiseen tai moniin muihin heidän tarvitsemiinsa palveluihin.
* * *
Ikäihmisten ongelmiin Suomessa kuuluu myös laajamittainen eläkeläisten köyhyys. Suomessa o reilusti yli 300 000 ikäihmistä, joiden eläke on alle tuhat euroa kuussa. Varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa asumiskustannukset ovat korkeita, tuloilla on erittäin vaikea tulla toimeen.
Siksi myös pienimpiä eläkkeitä on korjattava tekemällä niihin tasokorotus. On myös laajennettava eläketulovähennystä, lievennettävä kansaneläkkeen ja pienimpien työeläkkeiden yhteensovitusta ja huolehdittava, että terveydenhuollon maksuja ja omavastuita lasketaan.
Tämä pitää ottaa osaksi laajaa ja monivaiheista ikääntymis- tai vanhuspoliittista ohjelmaa. Ohjelman pitää perustua julkiseen palvelutuotantoon ja riittävään rahoitukseen.
Samalla vanhustenhoitoon ja vammaispalveluihin on saatava sitova hoitajamitoitus ja tiukka valvonta. Myös valvontaviranomaisilla pitää olla enemmän voimavaroja. Samalla hoitoalan työntekijöiden arvostus ja jaksaminen on varmistettava. Se tarkoittaa myös nykyistä parempaa palkkausta.
Suomen jokaisessa hoivakodissa olisi syytä tehdä ylimääräinen tarkastuskierros. Hoivayhtiöiden johtajien rikosoikeudellinen vastuu pitää selvittää, voitonjako omistajille keskeyttää ja ylimääräiset voitot otettava yhteisösakoilla pois. Myös johtajien liiketoimintakieltoa pitää harkita.
Jos kaikki tämä tarkoittaa, ettei bisnes enää ole yksityiselle kannattavaa, olkoon niin. Emme jää kaipaamaan.
Suomi tarvitsee sukupolvien välistä solidaarisuutta. On aika palauttaa ikäihmisten kunnioitus. Kevään eduskuntavaaleissa on mahdollista äänestää vanhustenhoitoskandaalit ja eläkeläisköyhyys historiaan.