Blogini

VASEMMISTON JA VIHREIDEN AIKA SANOA: ANTTI RINTEESTÄ PÄÄMINISTERI

Pääministeri Juha Sipilällä alkaa niin sanotusti mopedi jo karata käsistä.Kepun kannatus laskee liukasta alamäkeä ja gallup-paniikki on iskenyt. Keskusta yleensä ja Sipilä henkilökohtaisesti ovat ottaneet vastaan kaikki iskut hallitusta vastaan. Samalla kokoomus on saanut olla suhteellisen rauhassa, vaikka hallituksen politiikka on palvellut nimenomaan sen intressejä. Siniset voi unohtaa – niin ovat äänestäjätkin jo tehneet.Vain tätä taustaa vasten voi tulkita Sipilän omituisia puheita kepun puoluevaltuuston kokouksessa. Pääministeri väittää, että keskusta voi seistä ylpeänä, sillä ”teimme mitä lupasimme”. Nimenomaan näin se ei tehnyt. Selvästi ja yksiselitteisesti keskusta lupasi ennen vaaleja, että koulutuksesta tai pienimmästä perusturvasta ei leikata. Mutta juuri näin pääsi käymään.Edelleen Sipilä väittää, että ”vaikeasta julkisen talouden tilanteesta huolimatta tuloerot eivät ole Suomessa kasvaneet”. Kyllä ovat. Tästä on olemassa kaksikin eri selvitystä, jotka löytyvät tästä ja tästä.Mutta sitten pääministerin puhe lähti jo laukalle. Hän sanoi, ettei kepu hyväksy ”vapaavuorelais-punavihreää keskittämispolitiikkaa”. Missä asustaa tällainen satuolento?Kovaa oikeistolinjaa aina vetänyt Jan Vapaavuori on mahdollisimman kaukana vasemmistosta. Joskus politiikassa pitää kuitenkin tehdä taktisia yhden asian liittoja. Hallituksen vahingollinen, suorastaan tuhoisa sote- ja maakuntauudistus ei kaadu vain opposition voimin. Siihen tarvitaan myös kiilaa, jonka Vapaavuori on pystynyt lyömään kokoomuksen sisälle. Muuta yhteistä ei ole. Salaista lisäpöytäkirjaa kaiken keskittämisestä ei ole tehty.Vihreät ja SDP vastatkoon omasta puolestaan, mutta Vasemmistoliitto ei historiallisesti eikä tässä ajassa ole ollut keskittämisen puolue. Ja miten voisikaan olla, jos puolueen prosentuaalisesti kovin kannatus löytyy Lapista, Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaalta?Sipilä sanoo kepun olevan vielä vastavoima populismillekin. Mutta mikä vastavoima on sellainen puolue, joka on hallinnut yhdessä oikeistopopulistien kanssa kohta jo neljä vuotta? Jussi Halla-ahon johtamat maahanmuuttajien vastustajat kelpasivat Sipilälle hallituksen tukipylvääksi ilman mitään ongelmia ennen kuin perussuomalaisten sisäinen valtataistelu halkaisi puolueen kesällä 2017.Ja vielä: ensi vaalikaudella kuulemma ”keskusta on paras puolue uudistamaan työmarkkinoita sekä parantamaan perheiden asemaa ja sosiaaliturvaa”.Eivätkö yhteentörmäykset ammattiyhdistysliikkeen kanssa aktiivimallista ja irtisanomissuojasta jo kerro, että keskusta on siihen nimenomaan huonoin puolue (kokoomuksen tuella)? Miten parantaa perheiden asemaa ja sosiaaliturvaa sellainen porukka, joka on armotta leikannut lapsilisiä, kotihoidontukea, vanhempainpäivärahoja, työttömyysturvaa ja jopa kansaneläkkeitä?* * *On selvä, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen tarvitaan jo jotain muuta Sipilän-Orpon-Soinin väsyneelle ja epäonnistuneelle triolle. Ensi vaalien jälkeen paras olisi hallitus, jossa yhdistyy punainen ja vihreä. Punavihreä hallituspohja on myös suomalaisten suosikki seuraavaksi hallituspohjaksi.Silloin johdonmukaista olisi, että ensi vaalien jälkeen pääministeri olisi Antti Rinne, valtiovarainministeri Li Andersson ja mahdollisesti ulkoministerinä Pekka Haavisto. Valtion omistajaohjausministeriksi Haavistoa ei ole syytä päästää. Sen ymmärtää jokainen sähkölaskuaan avaava ja Caruna-kaupat muistava suomalainen.Tämän kolmikon johtamat puolueet pystyisivät kuitenkin kääntämään Suomen suunnan. Se tarkoittaisi, että panostetaan ihmisten hyvinvointiin ja perutaan kaikkein pienimmän perusturvan leikkaukset. Satsataan koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja perutaan koulutusleikkaukset. Pidetään julkiset palvelut julkisina eikä päästetä yksityisiä sairaus- ja sosiaalijättejä niihin kuorimaan voittoja omistajiensa taskuun. Ja luodaan turvallinen ja reilujen pelisääntöjen työelämä.Myös välillä epäinhimillinen turvapaikkapolitiikka voisi pehmentyä, ja pahimmat natoilu- ja sotaharjoitushöyryt hiukan viilentyä.Tämä kokonaisuus edellyttää, että kokoomus, perussuomalaiset ja siniset pannaan jäähylle vähintään neljäksi vuodeksi.Rinteen kannattaminen pääministeriksi ei tietenkään ole Vasemmistoliiton suunnasta kehotus äänestää SDP:tä. Vain Vasemmistoliiton riittävän suuri vaalivoitto takaa sen, että myös demareiden linja pysyy vasemmalla. Demareilla on suuri houkutus lähteä marjaan kokoomuksen kanssa. He katsovat, että kepun mahdollinen romahdus vaaleissa ei mahdollista muuta vaihtoehtoa.Vasemmistoliiton ei silti pidä lähteä demarien roiskeläpäksi tai tuulensuojaksi yhteishallitukseen kokoomuksen kanssa. Sen kolme kertaa, kun Vasemmistoliitto on ollut hallituksessa, se on aina tapahtunut yhdessä kokoomuksen kanssa. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Kokemusta on.Siksi on aika sanoa: Antti Rinne pääministeriksi.

VEROKALENTERI PALJASTAA JÄLLEEN VEROJÄNIKSET

Tällä viikolla on jälleen päästy lukemaan mielenkiintoisia uutisia, kun mediassa on julkaistu tietoja edellisen vuoden tuloista ja veroista. Jääkiekkovalmentaja Sami Kapasen mukaan tämä on vuoden epämiellyttävin päivä. Hellin käsin on elämä taputellut kiekkotähteä, jos juuri verotiedoista kertominen tekee päivästä vuoden pahimman.

Sanotaan, että kyse on kansallisesti kateuspäivästä. Läppänä se on yhtä väsynyt kuin paikkansa pitämätön. Kateutta syntyy silloin, kun tuntee mielipahaa siitä, mitä toisella on ja haluaa sen itselleen. Tästä ei ole kyse ollenkaan.

Veropäivän taustalla on laki verotustietojen julkisuudesta. Sen pykälistä tai hallituksen esityksestä vuodelta 1999 ei löydy yhtään kohtaa, jossa mainittaisiin kateus. Sitä vastoin esitystä perusteltiin sillä, että ”verotuksen julkisista tiedoista voi tehdä havaintoja verotuksen tasosta ja sen kohdentumisesta sekä hallinnon toimivuudesta”

Kautta aikojen on syytetty kateudesta niitä, jotka arvostelevat suuria ja perusteettomia tuloeroja. Tai haluavat tasata niitä. Kateudesta puhumalla tämä leimataan moraalisesti alhaiseksi ja pahantahtoiseksi. Voi joukossa joku kateellinenkin olla. Mutta niinkö herkkiä ovat Suomen hyvätuloiset ja -osaiset, ettei heidän hipiänsä tällaista kestä?

Sitä paitsi kateus on pieni synti verrattuna ahneuteen. Verotiedot kertovat myös tästä. Ahnehtijoista ja rahalle persoista oman eduntavoittelijoista maalaavat kuvaa erityisesti ne nimet, jotka puuttuvat tiedoista. Yksi esimerkki on pankinjohtaja Björn Wahlroos, joka perintöverotukseen liittyvistä syistä siirsi kirjansa Ruotsiin.

Todellisten verojänisten porukan muodostavat entiset pörssiyhtiöiden johtajat, jotka nakertavat porkkanaansa Portugalin auringon alla. Näin heidän ei ole tarvinnutmaksaa Suomeen veroa jättimäisistä, satojen tuhansien eurojen vuosieläkkeistään.

Joukkoon kuuluvat Keskon entinen johtaja Matti Halmesmäki, Rautaruukin ex-toimitusjohtaja Sakari Tamminen sekä Nokian Renkaiden entinen ykkösmies Kim Gran.Joukkoon pitää myös liittää pääministeri Juha Sipilä, jolla ei viime vuonna ollut lainkaan verotettavia pääomatuloja, vaikka hänellä on ministerin sidonnaisuusilmoitusten mukaan ”merkittävä rahoitusomaisuus” Nordean ja Osuuspankin sijoitusinstrumenteissa. Kyseessä ovat kuuluisat vakuutuskuoret, jonka tuotoista maksetaan veroja vasta, kun rahaa otetaan kuoresta ulos.

Iso kuva on silti se, että verotiedot kertovat tulojen keskittymisestä ja rikkaiden rikastumisesta. Tuhannen isotuloisimman suomalaisen tulot ovat kaksinkertaistuneetviidessä vuodessa.

Tiedot kertovat myös sen epäoikeudenmukaisuuden, että kaikkein suurimmilla tulonsaajilla veroprosentit ovat huomattavan matalia. Tämä johtuu siitä, että he saavat palkkatuloihin nähden aliverotettuja pääomatuloja. Tunturipuron raikkautta edustavia poikkeuksiakin on. Tästä paras esimerkki ovat Supercellin isorikkaat, jotka nostavat mammuttimaiset tienestinsä kovemmin verotettuna ansiotulona. Heitä on julkisuudessa kiitetty ja syytä onkin.

Verotiedoissa on kuitenkin rakenteellinen virhe, jonka takia ne eivät anna oikeaa kuvaa esimerkiksi yrityskauppojen voitoista. Mikäli on omistanut pois myymänsä yrityksen osakkeet yli kymmenen vuotta, saa myyntihinnasta vähentää niin sanottuna hankintameno-olettamana puolet kaupan hinnasta.

Ennen verokalentereissa oli suuntaa antavaa tietoa myös kaikkein rikkaimpien kanssaihmistemme varallisuudesta. Tämä tieto katosi sen jälkeen, kun varallisuusvero Suomessa poistettiin vuonna 2006 silloisen valtiovarainministeri Eero Heinäluoman (sd.) esityksestä. Varallisuusvero pitäisikin ottaa uudestaan käyttöön, myös siksi, että auttaisi hahmottamaan varallisuuden kertymistä ja keskittymistä yhteiskunnassa.

Edelleen verotiedot kertovat meille siitä, että vaikka eläkkeet Suomessa ovat keskimäärin pienet, ei tämä kurjuus suinkaan koske kaikkia. Suuryritysten entisten johtajien täysin kohtuuttomat eläkkeet voivat nousta jopa kymmeniin tuhansiin euroihin kuussa. Oma possukerhonsa ovat myös ne eduskunnan sopeutumiseläkeläiset, joille eläke kelpaa, vaikka pääomatuloja olisi huomattavakin määrä.

Vähäinen yleinen merkitys ei ole silläkään tiedolla, että osa pikavippiyhtiöiden omistajista ja johtajista osa on rikastunut huomattavasti. Pikavipit ovat merkittävä syy sille, miksi jo nuoret ihmiset tuhoavat loppuelämänsä ylivelkaantumisella. Veren imeminen ja koron kiskominen ovat Suomessa laillisia tapoja tulla miljonääriksi.

Oleellista yhteiskunnallista tietoa on sekin, paljonko kaikkien muiden veroista päättävät puoluejohtajat itse maksavat veroja. Tai se, millaisilla tienesteillätyömarkkinajohtajat neuvottelevat kaikkien muiden palkoista ja työehdoista.

Koko hyvinvointivaltion kannalta ehkä merkittävin tieto on silti se, miten yksityisten sote-yritysten johtajat ja omistajat tienaavat. Rikastumisen taustalla on se, että julkisia palveluita on yksityistetty, ulkoistettu, palvelusetelistetty ja ostopalveluna hankittu näiltä firmoilta. Heidän ylisuuret tulonsa rahoitetaan siis myös julkisista varoista.

Uusia sote-miljonäärejä onkin luvassa, jos hallitus saa läpi sote-hankkeensa. Sen kova ydin, että julkiset palvelut avataan yksityisten sairaus- ja sosiaalijättien bisnesalustaksi. Todennäköistä on, että suomalaiset haluavat enemmän kunnon julkisia palveluita kuin uusia sote-miljonäärejä ihmeteltäväksi jälleen ensi vuoden verokalentereissa.

ASUMINEN ON PERUSOIKEUS JA PERUSTARVE

Suomessa on vietetty tällä viikolla jälleen asunnottomien yötä. Yhtäältä yö kertoo siitä, että itse ongelma ei ole kadonnut mihinkään. Toisaalta se on hyvä syy muistutella päättäjiä ja kaikkia suomalaisia siitä, että meillä on yhä asunnottomia kanssaihmisiä keskuudessamme. Heitä ei saa unohtaa.

Oma koti ei ole ylellisyystuote. Asunto ei voi olla vain sijoituskohde, vaikka se onkin monelle keskituloiselle yhtä kuin elämän aikana kerätty varallisuus. Asuminen on perusoikeus ja jokaisen ihmisen perustarve. Silloin pääkysymys ei ole se, millainen ihminen joutuu asunnottomaksi vaan millainen on yhteiskunta, joka sallii asunnottomuuden.

Perustuslain 19.pykälän mukaan ”julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä”. Tämä suomalaisen yhteiskunnan perusteisiin kirjattu sitoumus pitää ottaa vakavasti. Perustuslaki ei ole tyhjää puhetta.

Suomessa, varsinkin pääkaupunkiseudulla, asuminen on kalliimpaa kuin missään muussa euroa valuuttana käyttävässä maassa tai Pohjoismaassa. Sen on tunnustanut jo kapitalistinenkin tiedemies, mukaillen Tuntemattoman sotilaan Lahtista. Pankkikonserni Nordean pääekonomisti julkisti asiasta selvityksen vain muutama päivä sitten.

Asumisen kalleus pääkaupunkiseudulla on seurausta epäonnistuneesta asuntopolitiikasta. Epäonnistuneen asuntopolitiikan äärimmäinen muoto on asunnottomuus.

Kodittomuutta vastaan toimivan Y-säätiön mukaan Suomessa on hiukan päälle 7700 asunnotonta ihmistä, joista noin 500 on perheellisiä. Se tarkoittaa, että meillä on myös asunnottomia lapsia. Se on hyvinvointivaltion syvä häpeätahra.

Asunnottomuuden taustalta löytyy usein joukko tekijöitä, jotka voivat viedä ihmisen mennessään. Elämänhallinta voi murentua liittyen työttömyyteen, yrittäjän konkurssiin, ylivelkaantumiseen ja pikavippikierteisiin, parisuhteen päättymiseen, fyysisen tai henkisen terveyden murenemiseen ja vaikeisiin päihdeongelmiin.

Tässä kohtaa yhteiskunnan pitää kuitenkin tulla väliin. Horjuvaan elämänhallintaan liittyvät maksuvaikeudet voivat hyvin olla väliaikaisia. Tilannetta on mahdollista muuttaa moniin keinoin, joihin kuuluvat muun muassa sosiaalinen tuki ja ohjaus, täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki, velkaneuvonta, apu päihdeongelmiin tai sosiaalinen luototus. Mutta jos vielä asunto menee alta, käy asunnon menettämiseen johtaneiden juurisyiden ratkaiseminen vaikeaksi, ellei mahdottomaksi.

Poliitikoilta kysytään usein, mitä konkreettista itse olet tehnyt. Itse tein Vantaan kaupunginvaltuustossa aloitteen siitä, että kaupungin vuokra-asunnoissa keskeytetään vuokraveloista johtuvat häädöt. Samalla kunnissa pitää rakentaa vahva asumisen tuki, neuvonta ja ohjaus niille ihmisille, joita uhkaa häätö ja kodittomuus.

Millä asunnottomuus sitten saadaan poistumaan, kuten sivistysvaltiossa pitäisi olla? Pitää olla asumisen tukea vaikeimmassa asemassa oleville ihmisille. Mutta samalla pitää rakentaa yhä vain enemmän lisää asuntoja, erityisesti kohtuuhintaisia. Ara-tuotannon osuus uusilla asuinalueilla pitää olla kolmanneksen luokkaa.

Kohtuuhintaisuus tarkoittaa sitä, että pelkkä asuminen ei haukkaa ylivoimaisen suurta osaa ihmisen käteen jäävistä nettotuloista. Myös muuhun elämiseen pitää jäädä rahaa – riippumatta siitä, onko töissä vai ei. Nykyisin pienipalkkaisilla, jopa keskituloisilla ihmisillä asuminen pääkaupunkiseudulla on jo liian kallista. Se vaikeuttaa osaavien työntekijöiden saamista yritysten ja kuntien töihin.

Lisäksi pääkaupunkiseudulle voisi hyvin perustaa kunnallisen rakennusyhtiön. Silloin rakentamisen kustannuksista jäisi pois se osa, joka menee yksityisten rakennusyhtiöiden omistajien voittoihin. Kohtuuhintainen asuminen on tärkeämpi yhteiskunnallinen arvo kuin yksityisten rakennusliikkeiden omistajien etuoikeus saada aliverotettuja osinkoja.

Hyvä alku siihen, miten asunnottomuuden ongelmaa voidaan ryhtyä ratkaisemaan, löytyy Y-säätiön hallitusohjelmatavoitteista. Niin kauan kuin on asunnottomuutta, Suomi ei voi hyvin.