Kuntavaalien alla on puhuttu paljon asioista, joita ei voi ratkaista kunnanvaltuustoissa. Valtuuston päätöksillä ei esimerkiksi voi lakkauttaa pääministerin aamiaisetuja. Myöskään maahanmuutosta tai valtion velasta ei päätetä kunnissa.

Silti on totta, että kaikki politiikan asiat ovat usein läsnä kaikissa vaaleissa. Äänestäminen on myös arvovalinta. Siksi kuntavaalit on hyvä paikka lähettää terveisiä valtakunnan(kin) politiikkaan.

Usein asiat kytkeytyvät yhteen. Eduskunta luo raamit, mutta kunnat päättävät toiminnasta. Näin on esimerkiksi omaishoidossa, joka koskee isoa joukkoa suomalaisia.

Oman työnsä ohella hoivaa läheiselleen antaa yli 700 000 suomalaista. Pääasiallisessa auttamisvastuussa on noin 350 000 henkeä. Silti kuntien kanssa varsinaisen omaishoitosopimuksen solmineita omaishoitajia on vain noin 50 000.

Omaishoitajat tekevät inhimillisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti arvokasta työtä. Läheisen huolenpito mahdollistaa pitkäaikaissairaalle, vanhukselle tai vammaiselle mahdollisuuden kotona asumiseen pidempään ja paremmin kuin ilman hoitoa.

Tämä tukee myös ikäihmisten kotona asumista. Muistisairauksien, liikkumisvaikeuksien ja yksinäisyyden lisääntyessä kotona asuminen ei silti sovi kaikille. Kodista ei saa tulla vanhukselle häkkiä. Oikein järjestetty omaishoito tekee kotona asumisen kuitenkin mahdolliseksi.

Omaishoito säästää merkittävästi verorahoja.

Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen mukaan vaihtoehtoisen hoivan kustannukset olisivat yksinomaan ikääntyneiden kohdalla noin 3,1 miljardia euroa.

Valtioneuvoston vuonna 2017 julkaisema selvitys kertoo, että yksi omaishoitosopimus maksaa kunnalle noin 13 500 euroa vuodessa, kun mukaan lasketaan sekä omaishoidon palkkio että palvelut. Vaihtoehtoisen hoidon kustannuksiksi haarukoidaan vuodessa noin 42 000 – 114 000 euroa.

Sama valtioneuvoston selvitys arvioi, että kokopäivätyössä olevan, pitkäaikaissairasta tai alle kouluikäistä vammaista lasta hoitavan sopimusomaishoitajan hoivatyön arvo on yli 40 000 euroa vuodessa. Tyystin työelämän ulkopuolelle jääneen hoivatyö voi olla arvoltaan jopa 96 000 euroa.

Ydinongelma on, että arvokkaasta työstä huolimatta moni omaishoitajista kärsii toimeentulo-ongelmista. Etenkin työisässä olevat hoitajat joutuvat monesti turvautumaan toimeentulotukeen.

Myös asuinpaikka tuottaa eriarvoisuutta. Kunnat myöntävät palkkioita eri suuruisina ja vaihtelevin perustein. Usein hoitosopimukset on myös sidottu määrärahoihin niin, että loppuvuodesta uusia sopimuksia ei ehkä enää tehdä.

Suomi on saanut asiasta langettavan päätöksen Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta. Sen mukaan nykyjärjestelmä on johtanut tilanteeseen, jossa ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa kotipaikkansa perusteella. Tuen myöntämisen pitäisikin tapahtua samalta viivalta koko Suomessa.

Esimerkiksi Vantaa on suurten kaupunkien – Helsingin, Espoon, Tampereen, Turun ja Oulun – keskuudessa kummajainen, sillä se on lakkauttanut omaishoidon ylimmän palkkioluokan. Vantaa on erikoistapaus myös kaikkien naapurikuntiensa joukossa.

Perusteena ylimmän palkkioluokan lakkauttamiselle on ollut, että kaikkein vaativimmat hoidettavat tarvitsevat muitakin palveluita. Näin ehkä onkin, mutta omaishoidon palkkio meneekin hoitajalle. Miksi sama peruste ei päde muissa isoissa kaupungeissa? Todellisuudessa taustalla on säästäminen, joka tässä tapauksessa kohdistuu omaishoitajiin.

Tilanne pitää muuttaa. Tein korkeimman palkkioluokan palauttamisesta valtuustoaloitteen tänä keväänä. Tätä asiaa haluan ajaa myös seuraavassa valtuustossa, jos tulen valituksi jatkoon.

Olen ollut myös alullepanijana kansalaisaloitteessa, jossa ehdotetaan omaishoidon palkkion verovapautta. Aloitteessa on mukana yhteensä kuusi kaupunginvaltuutettua neljästä Uudenmaan kunnasta. Esitämme tuloverolain muuttamista niin, että verovapaiden sosiaalietuuksien listaan lisättäisiin omaishoidon tuki.

Samalla eläkekertymistä on pidettävä huolta. Omaishoitajien tilanteet kuitenkin vaihtelevat. Vammaista lasta hoitavilla nuorilla vanhemmilla voi olla edessä vielä kymmenien vuosien työura. Eläkeikäistä puolisoaan hoitavalle ikäihmisille eläkekertymä ei ole enää oleellista.

Palkkion verovapaus olisi edes pieni korvaus hoitajille heidän tekemästään arvokkaasta tuesta. Päättäjiltä se olisi todellinen kädenojennus.