Kuntavaalit ovat vihdoin sunnuntaina. Tärkeintä niissä on äänestää. Se on kansalaisoikeus, ei -velvollisuus. Jos ei äänestä, luovuttaa päätösvallan omista ja yhteisistä asioista muille.

Kuntien tärkein tehtävä on pitää huolta peruspalveluista. Se tarkoittaa esimerkiksi päiväkoteja, turvallisia kouluja, monipuolisia kirjastoja, nopeaa pääsyä terveyskeskukseen, hyvää huolta vanhuksista, joustavaa kaavoitusta, tasaisia teitä, joukkoliikennettä ja kulttuuria.

Sosiaali- ja terveyspalveluilla pitää olla kunnon resurssit. Niistä ei myöskään pidä tehdä liiketoimintaa. Julkisia palveluita ei ole tarkoitettu yksityisten voittojen käärimiseen.

Esimerkiksi Vantaalla terveyskeskusjonot ovat pisimmillään lähes 70 päivää. Se on yli kaksi kuukautta. Se on ehdottomasti liikaa.

Samalla myös vanhustenhoidon ongelmat jatkuvat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan viidesosa hoitokodeissa ja kotihoidossa olevista ikäihmisistä Suomessa ei ole käynyt ulkona lainkaan korona-aikana viime vuonna. Yhteiskuntaamme rakentaneita seniorikansalaisia ei pidä kohdella näin.

Terveyskeskusten jonot johtuvat siitä, että alan ammattilaisia ei ole niissä riittävästi. Lääkärit eivät hakeudu terveyskeskuksiin, koska he kohtaavat niissä liiallisen työkuorman. Paras sote-uudistus olisikin palkata lisää lääkäreitä, hoitajia ja avustajaa henkilökuntaa terveyspalveluihin.

Vanhusten hoivakoteihin on onneksi tulossa hoitajamitoitus. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa työntekijöiden siirtämistä pois kotihoidosta.

Vanhusten ja vammaisten hoidon pitää tapahtua kunnan omana toimintana. Kun suurin osa alan palveluista on yksityistä bisnestä – kuten Vantaalla – syntyy epäterveitä ja tehottomuutta luovia riippuvuuksia. Yksityinen voi nostaa hintoja eikä kunnalla oleva muita vaihtoehtoja kuin maksaa.

Joskus myös pienet asiat kertovat, mikä kunnan tärkeysjärjestyksessä on väärin.

Juuri ennen vaaleja on uutisoitu, kuinka Vantaan kaupunki on upottanut kaupunkilaisten yhteisiä rahoja yli 100 000 euroa Tikkurilaan avattuun ravintolaterassiin. Raskaan korona-ajan jälkeen ravintoloitakin tarvitaan. Ne kertovat elävästä kaupungista. Myös alan yrittäjät ovat olleet ahtaalla. Mutta riittäisikö, että kaupunki antaa ravintolalle paikan maksutta ilman mittavia tukiaisia?

Samaan aikaan lasten leiritoiminnan määrärahoja on leikattu. Kun kaupunginhallitus päätti viime vuoden syksyllä – vastoin sosiaali- ja terveyslautakunnan kantaa – lakkauttaa Itä-Vantaalla sijaitsevan Rajakylän neuvolan, säästö oli 80 000 euroa.

Neuvoloiden tehtävä on edistää alle kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä hyvinvointia. On vaikea kuvitella tärkeämpää kunnan palvelua.

Palveluiden harvennushakkuiden taustalla ovat sopeutustoimenpiteet, jotka kaupungin valtapuolueet ajoivat läpi koronakriisin varjolla. Vasemmistoliiton linja on ollut, että ohimenevän koronan takia ei pidä tehdä pysyviä leikkauksia.

Päinvastoin kriisi on tuonut lisää palvelutarvetta. Tämä on näkynyt nuorten mielenterveysongelmina sekä kasaantuvana hoito-, hoivavelkana, kun ihmisten muita terveysongelmia on jätetty hoitamatta. Tätä velkaa on päästävä lyhentämään pian.

Vantaa ei ole Suomen vauraimpia kaupunkeja. Mutta sen verran meillä on varaa, että koronasta voidaan toipua oikeudenmukaisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla.

Äänestämällä voi jokainen vaikuttaa siihen, mitä asioita pidetään kunnissa tärkeinä.

Ei pidä myöskään kuunnella tyhjän tynnyrin kolinaa. Syyttelemällä ja kantamalla kaunaa maahanmuuttajia kohtaan, ei ratkaista yhtään ainoaa suomalaisten kuntien ongelmaa.

Peruspalveluiden puolustaminen on kuntavaalien ykkösasia. Suomalainen hyvinvointivaltio tehdään kunnissa. Näille asioille Vasemmistoliitto hakee tukea Vantaalla ja koko Suomessa.

Numero 242 Vantaalla saa äänesi kuulumaan.

Kuntavaalien alla on puhuttu paljon asioista, joita ei voi ratkaista kunnanvaltuustoissa. Valtuuston päätöksillä ei esimerkiksi voi lakkauttaa pääministerin aamiaisetuja. Myöskään maahanmuutosta tai valtion velasta ei päätetä kunnissa.

Silti on totta, että kaikki politiikan asiat ovat usein läsnä kaikissa vaaleissa. Äänestäminen on myös arvovalinta. Siksi kuntavaalit on hyvä paikka lähettää terveisiä valtakunnan(kin) politiikkaan.

Usein asiat kytkeytyvät yhteen. Eduskunta luo raamit, mutta kunnat päättävät toiminnasta. Näin on esimerkiksi omaishoidossa, joka koskee isoa joukkoa suomalaisia.

Oman työnsä ohella hoivaa läheiselleen antaa yli 700 000 suomalaista. Pääasiallisessa auttamisvastuussa on noin 350 000 henkeä. Silti kuntien kanssa varsinaisen omaishoitosopimuksen solmineita omaishoitajia on vain noin 50 000.

Omaishoitajat tekevät inhimillisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti arvokasta työtä. Läheisen huolenpito mahdollistaa pitkäaikaissairaalle, vanhukselle tai vammaiselle mahdollisuuden kotona asumiseen pidempään ja paremmin kuin ilman hoitoa.

Tämä tukee myös ikäihmisten kotona asumista. Muistisairauksien, liikkumisvaikeuksien ja yksinäisyyden lisääntyessä kotona asuminen ei silti sovi kaikille. Kodista ei saa tulla vanhukselle häkkiä. Oikein järjestetty omaishoito tekee kotona asumisen kuitenkin mahdolliseksi.

Omaishoito säästää merkittävästi verorahoja.

Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen mukaan vaihtoehtoisen hoivan kustannukset olisivat yksinomaan ikääntyneiden kohdalla noin 3,1 miljardia euroa.

Valtioneuvoston vuonna 2017 julkaisema selvitys kertoo, että yksi omaishoitosopimus maksaa kunnalle noin 13 500 euroa vuodessa, kun mukaan lasketaan sekä omaishoidon palkkio että palvelut. Vaihtoehtoisen hoidon kustannuksiksi haarukoidaan vuodessa noin 42 000 – 114 000 euroa.

Sama valtioneuvoston selvitys arvioi, että kokopäivätyössä olevan, pitkäaikaissairasta tai alle kouluikäistä vammaista lasta hoitavan sopimusomaishoitajan hoivatyön arvo on yli 40 000 euroa vuodessa. Tyystin työelämän ulkopuolelle jääneen hoivatyö voi olla arvoltaan jopa 96 000 euroa.

Ydinongelma on, että arvokkaasta työstä huolimatta moni omaishoitajista kärsii toimeentulo-ongelmista. Etenkin työisässä olevat hoitajat joutuvat monesti turvautumaan toimeentulotukeen.

Myös asuinpaikka tuottaa eriarvoisuutta. Kunnat myöntävät palkkioita eri suuruisina ja vaihtelevin perustein. Usein hoitosopimukset on myös sidottu määrärahoihin niin, että loppuvuodesta uusia sopimuksia ei ehkä enää tehdä.

Suomi on saanut asiasta langettavan päätöksen Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta. Sen mukaan nykyjärjestelmä on johtanut tilanteeseen, jossa ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa kotipaikkansa perusteella. Tuen myöntämisen pitäisikin tapahtua samalta viivalta koko Suomessa.

Esimerkiksi Vantaa on suurten kaupunkien – Helsingin, Espoon, Tampereen, Turun ja Oulun – keskuudessa kummajainen, sillä se on lakkauttanut omaishoidon ylimmän palkkioluokan. Vantaa on erikoistapaus myös kaikkien naapurikuntiensa joukossa.

Perusteena ylimmän palkkioluokan lakkauttamiselle on ollut, että kaikkein vaativimmat hoidettavat tarvitsevat muitakin palveluita. Näin ehkä onkin, mutta omaishoidon palkkio meneekin hoitajalle. Miksi sama peruste ei päde muissa isoissa kaupungeissa? Todellisuudessa taustalla on säästäminen, joka tässä tapauksessa kohdistuu omaishoitajiin.

Tilanne pitää muuttaa. Tein korkeimman palkkioluokan palauttamisesta valtuustoaloitteen tänä keväänä. Tätä asiaa haluan ajaa myös seuraavassa valtuustossa, jos tulen valituksi jatkoon.

Olen ollut myös alullepanijana kansalaisaloitteessa, jossa ehdotetaan omaishoidon palkkion verovapautta. Aloitteessa on mukana yhteensä kuusi kaupunginvaltuutettua neljästä Uudenmaan kunnasta. Esitämme tuloverolain muuttamista niin, että verovapaiden sosiaalietuuksien listaan lisättäisiin omaishoidon tuki.

Samalla eläkekertymistä on pidettävä huolta. Omaishoitajien tilanteet kuitenkin vaihtelevat. Vammaista lasta hoitavilla nuorilla vanhemmilla voi olla edessä vielä kymmenien vuosien työura. Eläkeikäistä puolisoaan hoitavalle ikäihmisille eläkekertymä ei ole enää oleellista.

Palkkion verovapaus olisi edes pieni korvaus hoitajille heidän tekemästään arvokkaasta tuesta. Päättäjiltä se olisi todellinen kädenojennus.

Kun kunnan peruspalveluita ryhdytään tuotteistamaan yksityiseksi liiketoiminnaksi, seuraukset voivat olla karmeita ja absurdeja, jos absurdilla tarkoitetaan järjenvastaista ja mieletöntä.

Moni muistaa keväällä 2019 nähdyn vanhustenhoitoskandaalien sarjan. Tikun nokkaan nousivat suuret sairaus- ja sosiaalijätit Esperi Care, Attendo ja Mehiläinen. Samalla kun vanhukset voivat huonosti, jopa menehtyivät niiden hoivakodeissa, nostivat yhtiöiden johto ja omistajat jättimäisiä aliverotettuja pääomatuloja. Nykyisen hallituksen sote-uudistus toivottavasti panee suitset tälle bisnekselle.

Yksityinen palvelutuotanto luo huonoimmillaan myös tehottomuutta ja resurssien haaskaamista. Syövästä selvinnyt eläkeläisrouva kääntyi Vantaalla puoleeni, koska joutui turvautumaan kotihoidon palveluihin. Kävi ilmi, että mikäli hän olisi tilannut myös kotihoidon kaikki tukipalvelut, hänen pihallaan olisi käynyt viisi-kuusi eri autoa. Taustalla on se, että jokainen palvelu on kilpailutettu eri firmalle. Paljon tehokkaampaa olisi, jos pihaan tulisi vain yksi kunnan auto, joka hoitaisi kaikki palvelut.

Kuntakentällä on nähty jopa järjestelyjä, jossa yksityinen pankkiiriliike tulee tekemään rahastosijoitustoimintaa autistisilla lapsilla. Muun muassa Vantaa kaupunki lähti mukaan tällaiseen syksyllä 2018. Olin ainoa päättäjä, joka vastusti tätä lautakuntakäsittelyssä.

Kuvio on monimutkainen, mutta erittäin valaiseva.

Syksyllä 2018 Vantaan sosiaalitoimi teki sopimuksen S-ryhmän omistaman FIM-pankkiiriliikkeen kanssa. Kyse oli niin sanotusta SIB-hankkeesta, joka tulee englannin kielen sanasta Social Impact Bond. Se voidaan suomentaa suunnilleen sosiaalisten vaikutusten arvopaperiksi.

Ajatus oli, että rahasto tekee sijoituksen neuropsykiatrisesti oirehtivien lasten hoitoon. Tämä tarkoittaa ADHD-, ja Asperger -lapsia sekä autismin erilaista kirjoa. Tarkoituksena oli, että lapset eivät joutuisi oireidensa takia lastensuojelun asiakkaiksi. Perheille ostettiin palveluita Lastensuojelun keskusliitolta ja SOS Lapsikylältä. Hieno tavoite siis.

Mutta miksi pankkiiriliike on kiinnostunut tällaisesta? Siksi, että järjestelyn oli tarkoitus säästää kaupungin rahoja. Sopimuksen juju oli, että FIM-sijoitusrahasto kuorii tästä säästöstä itselleen suurimman osan. Se haki viiden prosentin tuottoa, mutta saikin kahdeksan.

Pankkiiriliike sanoo, että säästöjä on syntynyt enemmän kuin tavoiteltiin. Kaupungin mielestä sopimus on kuitenkin niin epäselvä, ettei tiedetä, johtuuko tämä helpommista tapauksista, väärästä tuottojen laskentakaavasta vai mistä.

Nyt poliittisille päättäjille tuotiin kokeilusta raju arvio. Sen mukaan ”sopimuksella ei saavuteta toivottavia kustannusten säästöjä” ja että ”palvelu ei ole tavoittanut riittävästi tarkoitettua ydinkohderyhmää ja se on irrallinen kaupungin olemassa olevasta neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja perheiden palveluohjauksesta ja -ketjusta. Lisäksi ohjelman hallinnointi edellyttää Vantaan kaupungin henkilöstön ennakoitua suurempaa työpanosta”.

Kaupunki joutuu maksamaan sopimuksesta kaikkiaan runsaat 2,5 miljoonaa euroa. Sillä saisi ison määrän lapsiperheiden auttajia kunnan omille palkkalistoille.

Lähdetiin hakemaan säästöjä, mutta tulikin lisäkustannuksia. Silloin voisi kuvitella, että kaupunki lopettaa sopimuksen. Mutta se ei onnistukaan.

Sopimusta ei voi sanoa irti, koska siihen ei ole merkitty irtisanomispykälää. Se kuulostaa jo skandaalilta.

Kukaan ei osaa sanoa, miksi näin on, koska yksikään sopimuksen neuvottelijoista ja tekijöistä ei ole enää kaupungilla töissä.

Näin poliittisia päättäjiä johdettiin harhaan. Kaupunki vedettiin mukaan sopimukseen maksamaan pankkiiriliikkeen tuottoja.

SIB-sopimus on paraatiesimerkki siitä, millaisiin karikoihin – suoranaiseen haaksirikkoon – ajaudutaan, kun sosiaali- ja terveyspalveluita lähdetään muuttamaan liiketoiminnaksi. Kun sijoittajilla ei ole riskiä, he poistuvat paikalta veronmaksajat rahat mukaan.

Neuropsykiatrisesti oirehtivia lapsia ja heidän perheitään pitää auttaa. Lastensuojelu ei ole tässä suhteessa heille oikea osoite. Siksi on hyvä, että palveluita kehitetään. Pankkiiriliikkeen edustajan ei kuitenkaan pidä istua tässä pöydässä. Koko konsepti vie ajatukset menneisyyden synkkiin aikoihin, huutolaislasten maailmaan.

Tässä tapauksessa suorastaan inhottaa olla oikeassa. Kun päätös tehtiin syyskuussa 2018, olin ainoa, joka sanoi, ettei tästä rakennelmasta tule mitään. Lausuin pöytäkirjaan, että sopimuksen ”ehdot ovat myös epäselvät. Mikäli neuropsykiatrisesti oireilevien lasten määrä lastensuojelussa vähenee, on vaikea, käytännössä mahdoton määritellä, missä määrin tämä johtuu sopimuksesta ja missä määrin muista tekijöistä, esimerkiksi lääkityksen ja hoidon tai lapsen elämäntilanteen paranemisesta”.

Kaikki puolueet tuntevat nyt tulleensa petetyiksi. Vaatimuksena onkin tapauksen perinpohjainen selvittäminen.

Peruspalvelut ovat kuntavaalien tärkein kysymys. Ne on paras tuottaa kunnan omana työnä – ilman erilaisia seikkailuja sijoitusrahastojen ja pörssiyhtiöiden kanssa. Käytetään yritysten voitto-osuus mieluummin itse palveluihin. Hyvä kunta kuuluu kaikille.

Kuntavaalien ennakkoäänestys on jo käynnissä. Pelissä ovat isot asiat, vaikka vaalit näkyvätkin katukuvassa haalemmin kuin neljä vuotta sitten.

Siihen on syynsä. Koronapandemian takia vaaleja siirrettiin ainutkertaisella tavalla Suomen historiassa. Pandemian takia päätettiin myös, että vaaleissa aikaa äänestää ennakkoon on peräti kaksi viikkoa.

Vaikka koronakriisi alkaa väistyä, sen vaikutukset voivat tuntua vielä pitkään. Korona pitää ensiksi voittaa. Samalla kuitenkin pitää jo pian koota jälleenrakennusohjelma, oikeudenmukainen ja sosiaalisesti kestävä polku ulos koronakriisistä. Tein tästä valtuustoaloitteen Vantaalla jo tammikuussa.

Ohimenevän kriisin varjolla ei pidä tehdä pysyviä leikkauksia, heikennyksiä ja supistuksia julkisiin palveluihin. Kiireellisintä on purkaa pandemian aikana kasaantunut hoito-, hoiva- ja terveysvelka. Vantaan kokoisessa kaupungissa puhutaan noin 22-25 miljoonasta eurosta, kun ynnätään yhteen hoitamatta jääneet terveyspalvelut, hammashoito, mielenterveys, päihdehoito sekä vanhus- ja vammaispalvelut. Tähän meillä on varaa.

Toistaiseksi Vantaa on sopeuttanut menojaan salaisilla sopeutuslistoilla, joiden sisältöä ei ole ennen päätöksentekoa kerrottu kaupunkilaisille. Se on kuntademokratia vastaista.

Mielipidemittauksen mukaan suomalaisille tärkeimmät teemat kuntavaaleissa ovat terveydenhoito, kunnan talous ja vanhukset. Se ei ole huono lista. Ne ovat asioita, joiden parissa olen tehnyt töitä kahdeksan vuotta valtuutettuna.

Vanhustenhoito ei Suomessa ole edelleenkään kunnossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n selvitys kertoo, että jopa viidesosa palveluasumisen piirissä olevista ikäihmisistä ei ole ulkoillut kertaakaan koronavuonna – siis kertaakaan. Se tarkoittaa yhteensä 36 000 ihmistä hoivakodeissa ja kotihoidossa. Tein asiasta Vantaalla valtuustokyselyn, jossa vaadin asian korjaamista.

Yksityinen sote-bisnes on edelleen iso tekijä kunnissa, vaikka nykyisen punavihreän kansanrintamahallituksen aikana se on pantu ahtaalle. Kolme suurinta sairaus- ja sosiaalijättiä – vanhustenhoitoskandaaleja tuottaneet Attendo, Mehiläinen ja Esperi – pyörittävät neljäsosaa kaikista vanhuspalveluista.

Juuri missään muualla kuin vanhustenhoitobisneksessä rahanahneuden ja lähimmäisistä välittämisen ristiriita ei näy yhtä räikeänä. Kunnan palvelut pitää tehdä kunnan omana työnä. Kun kasvavat tuottotavoitteet yhdistyvät kuntien väheneviin rahoihin, puristuksiin jäävät asiakkaat, työntekijät ja hoidon laatu.

* * *

Hyvä kaupunki syntyy, kun koulut ovat turvallisia ja opetus korkeatasoista, kuntalaisilla on töitä ja asuminen on edullista.

Asuminen on perustarve ja perusoikeus. Varsinkin pääkaupunkiseudulla ongelma on, että pienituloisilla ihmisillä ei jää vuokran jälkeen rahaa muuhun kuin kaikkein välttämättömimpiin menoihin. Moni pienipalkkainen ihminen ei pääse kiinni yhteiskunnan tukemiin ara-asuntoihin, mutta tuloja on liikaa asumistukea varten.

Vantaalla asumisen hinta on kyetty pitämään kurissa verrattuna muuhun pääkaupunkiseutuun. Se edellyttää voimakasta ja laajaa rakentamista. Se tarkoittaa myös panostuksia valtion ja kuntien tukemaan kohtuuhintaiseen vuokra-asuntotuotantoon.

Kunnassa pitää olla myös tilaa erilaisille ihmisille. Tämä koskee etenkin Vantaata, jossa on enemmän maahanmuuttajataustaisia asukkaita kuin missään muussa Suomen kunnassa. Me emme ole kokeneet tästä erityisiä ongelmia.

Vihapropaganda ”haittamaahanmuutosta” pitää torjua. Poliittiselle rasismille ei pidä antaa tilaa. Syntipukkien osoittelulla ei ratkaista yhtään suomalaisten kuntien ongelmia.

Vaalilauseeni on ”Saa äänesi kuulumaan”. Mielestäni valtuutetun tärkeimpiä töitä on viedä tavallisten ihmisten asioita eteenpäin päätöksenteon koneistossa.

Puoleeni ovat vuosien varrella kääntyneet lukemattomat kaupunkilaiset erilaisten ongelmien ja pulmien kanssa. Erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa virkakoneisto on joskus armoton ja väliinputoaminen helppoa. Kuntalainen ei saa jauhautua murusiksi byrokratian rattaissa. Aina en ole pystynyt auttamaan, mutta hyvin usein kyllä.

Tämä on oikeastaan valtuutetun päätyö, opetti minulle aikoinaan Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä. Tällä ajatuksella äänestäjät nostivat hänet eduskuntaan yhteensä 36 vuoden ajan.

Valtuutetun pitää myös olla annetun luottamuksen arvoinen. Olenkin tehnyt enemmän valtuustoaloitteita ja kyselyitä kuin yksikään toinen vantaalainen kaupunginvaltuutettu. Työ on kuitenkin kesken. Siksi olen ehdolla jatkokaudella kaupunginvaltuustoon.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio tehdään kunnissa. Ihmisillä pitää olla luottamus siihen, että se toimii.

Suomalaiset eivät toivottavasti ole unohtaneet sitä yksityisen vanhustenhoidon rappiota, jonka media alkuvuodesta paljasti. Bisnespohjaisen vanhushoivan ongelmat kertovat nimittäin paljon sosiaali- ja terveyspalveluiden ongelmista.

On päässyt syntymään kestämätön yhtälö. Yhtäältä kunnat ovat hakeneet säästöjä kilpailuttamalla, ulkoistamalla ja yksityistämällä palveluita. Samasta rahasta yksityiset sosiaali- ja sairaus tahtovat imeä mahdollisimman suuret tuotot. Vanhustenhoidossa se on johtanut haamuhoitajiin sekä hoidon, lääkityksen ja ruoan törkeisiin laiminlyönteihin, kun sote-yhtiöt ovat vetäneet kustannuksia alas.

Samalla Suomeen on syntynyt uusi isorikkaiden joukko, joka on tehnyt sote-bisneksellä miljoonien, jopa kymmenien miljoonien eurojen pääomatulot.

Niitä on synnyttänyt erityisesti Attendo, jonka Alavudella sijaitsevan hoivakodin viranomaiset joutuivat sulkemaan helmikuussa. Yksikössä oli tapahtunut kuusi hämärää kuolemantapausta.

– Alkuvaiheessa tapahtuu enemmän poismenoja, kun muutto on asukkaille lisärasite, Attendon toimitusjohtaja ja pääomistaja Pertti Karjalainen kuittasi tilanteen.

Juuri Karjalaisesta on tullut vanhusbisneksen kiistaton tulokunkku. Hän on vuosien varrella kuitannut lähes 50 miljoonan euron pääomatulot.

Satumaisen rikastumisen taustalla on vuokralääkärifirma MedOne, jonka hän aikanaan perusti kolmen muun nuoren lääkärin Veli-Matti Riihimäen, Sami Martinkaupin ja Antti Ylikorkalan kanssa. Herrat rahastivat MedOnen myymällä siitä ensin puolikkaan sijoitusyhtiö Sponsorille ja sittemmin toisen puoliskon Attendolle.

Karjalainen on myös Attendon suurin henkilöomistaja, jonka osakepotin pörssiarvo on käynyt korkeimmillaan 240 miljoonassa eurossa. Helsingin Sanomien verokoneen mukaan Riihimäki ja Ylikorkala ovat tehneet vuosien saatossa lähes 30 miljoonan euron pääoma- ja ansiotulot ja Martinkauppikin miltei 19 miljoonan.

Kohun aloittaneen Esperi Caren eroamaan joutunut toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni on saanut 8 miljoonan verotettavat pääomatulot. Palkkatulotkin ovat 580 000 euroa vuodessa.

Pihtailua vanhusten ruoassa
Unohtaa ei sovi myöskään Pihlajalinnan entistä varatoimitusjohtajaa, nykyistä hallituksen jäsentä Leena Niemistöä, joka on saanut yli 24 miljoonan euron verotettavat pääomatulot myytyään osuutensa lääkäriyhtiö Dextrasta Pihlajalinnalle muutama vuosi sitten.

Samanlainen tarina on Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpäällä, kun hän myi Mediverkko-lääkärifirman Mehiläiselle. Verotiedoissa näkyvät pääomatulot olivat vuonna 2014 noin 11 miljoonaa ja viime vuoden palkkatulot 650 000 euroa.

Jo vuonna 2016 Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super kertoi, että Pihjalalinnan Tampereella sijaitsevan hoitokodin työntekijät olivat jatkuvasti liittoon yhteydessä työehtosopimusten rikkomusten takia. Keskivaikeasti muistisairaille vanhuksille ei aina ollut riittävästi ruokaa. Mehiläisen kohdalla viranomaiset ovat löytäneet huomautettavaa kahdeksasta firman hoivakodista.

Hyvinvointivaltion rakentajat ansaitsevat parempaa
Vaalikentillä on tullut vastaan monia, jotka sanovat, että he toivovat kuolevansa ennen sitä päivää, kun joutuvat vanhustenhoitoon.

Sellainen ei ole hyvä yhteiskunta, jossa ihmiset pelkäävät vanhuutta tai sitä uskaltaako läheisiään päästää vanhustenhoitoon. Hyvinvointivaltion rakentajapolvi ansaitsee parempaa. Me nuoremmat olemme istuneet valmiiseen pöytään, jonka he ovat kattaneet.

Kun bisnesketut päästää kanatarhaan ja siat vatukkoon, ne toimivat tietysti vaistojensa varassa. Vastuu porttien avaamisesta yksityiselle sote-liiketoiminnalle kuuluukin poliitikoille.

Bisnes ja osakeyhtiömuoto eivät sovi vanhustenhoitoon. Voittojen tavoittelu pitää siivota alalta pois.

Samalla hoitoon tarvitaan lisää käsipareja, jotka tarkoittavat myös inhimillistä kosketusta. On saatava sitova, vähintään 0,7 hoitajan mitoitus yhtä vanhusta kohtaan. Tämä on minimi, jota pitää korottaa, jos hoitotarve kasvaa.

Kuntaliiton ja sosiaalialan työnantajaliiton tiedoilla tämä maksaisi noin 250 miljoonaa euroa.

Valtiontaloudessa kyse ei ole isoista summista. Sillä ei saisi edes kahta täyttä hävittäjää ilmavoimille. Sillä pystyttäisiin rahoittamaan vain pieni osa niistä veronalennuksista, joita Sipilän hallitus ehti neljän vuoden aikana tehdä.

Myös epäkohdista kertovien työntekijöiden asema pitää turvata niin, etteivät he joudu rangaistuksen kohteeksi paljastaessaan epäkohtia.

Kyse on myös valvonnan ongelmista. Sitä ei tehdä tarpeeksi, koska ei ole valvojia. Itse olin Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnassa aktiivinen siinä, että jokaisessa vanhusten asumisyksikössä tehdään ylimääräinen ja ennalta ilmoittamaton tarkastuskäynti. Se koskee myös kaupungin omia yksiköitä. Julkisen puolen yksiköitä ei pidä päästää yhtään vähemmällä.

Törkeissä laiminlyönneissä myös rangaistusten pitää olla tarpeeksi raskaita. Viranomaisten pitää olla käytössään kovia toimenpiteitä kuten toimiluvan menettäminen, asumisyksikön sulkeminen, sopimusten purku, yhteisösakot ja viime kädessä rikosoikeudellinen vastuu.

Me nuoremmat polvet olemme velkaa inhimillisen vanhuuden sille polvelle, joka rakentanut tämän yhteiskunnan. Nyt tarvitaan sukupolvien välistä solidaarisuutta. Myös tälle voi antaa äänen eduskuntavaaleissa.

Viimeiset mielipidemittaukset ennen sunnuntain eduskuntavaaleja näyttävät perussuomalaisten nostaneen kannatustaan rutkasti. Eikä siinä mitään, vapaassa maassa saa vapaasti äänestää haluamiaan puolueita.

Jonkinlaisesta protestista on kyse. Se on hahmottunut, kun on itse jo monta kuukautta tavannut vaalikentillä valtavan määrän ihmisiä.

Viime sunnuntaina sain kuulla Keravalla äänekästä öyhäämistä siitä, kuinka ”kuranaamat” kansoittavat Kelan eivätkä ne varmaan mitään töitä tee. Minä maksan paljon veroja ja elämä on muutenkin ollut kovaa. Työt ovat olleet epävarmoja, koko ajan otetaan kaikkea pois ja kännykkäkin on ikivanha.

Tällaisia kokemuksia on monella suomalaisella, eikä niitä saa väheksyä saati halveksua. Vastaus ei silti ole heikompien potkiminen vaan oikeiden vastuullisten osoittaminen.

Jo vuosia hallituspoliitikot eri puolueista ja monenlaiset talousasiantuntijat ovat ylhäältäpäin saarnanneet, ettei mihinkään ole varaa ja edessä on vain jatkuvia leikkauksia. Syksyllä 2015 Suomeen pelmahti noin 32 000 turvapaikanhakijaa. Moni kysyy katkerasti, miten yhteiskunnalla olikin yhtäkkiä rahaa majoittaa ja ruokkia heidät?

Pahasti vain näyttää siltä, että protestoiminen perussuomalaisten kautta heikentää vastalauseen esittäjien omaa asemaa. Pitää katsoa tuloksia.

Viimeisen neljän vuoden ajan Sipilän-Orpon-Soinin hallitus on leikannut miljardiluokassa koulutuksesta: varhaiskasvatuksesta, ammattikouluista ja yliopistoista.

Lisäksi hallitus on jäädyttänyt ja/tai leikannut kaikkein pienintä perusturvaa saavien suomalaisten etuuksia, joihin kuuluvat:

– työttömien peruspäiväraha, työmarkkinatuki ja työttömyysturvan lapsikorotukset,

– kansaneläke,

– vammaistuet,

– eläkkeensaajien hoitotuet,

– lasten kotihoidon tuki ja sen eri osat kuten hoitoraha, hoitolisä ja sisarkorotukset,

Sipilän hallituksella oli valmiutta jäädyttää jopa sotaveteraanien rintamalisä, ylimääräinen rintamalisä ja hoitotuen veteraanilisä. Itse luulin, että sotaveteraanit olisivat jo uhranneet tarpeeksi.

Lisäksi hallitus on leikannut kuntien valtionosuuksista, erikoissairaanhoidosta ja vanhustenhoidosta.

Niin sanotulla kilpailukykysopimuksella käytiin julkisen sektorin työntekijöiden taskulla leikkaamalla heidän lomarahojaan.

Suomen eduskunnassa perussuomalaiset ovat äänestäneet jokaisen leikkauksen puolesta. Yksikään maahanmuuttaja ei ole äänestänyt niiden puolesta.

Näin perussuomalaiset ovat omalla toiminnallaan heikentäneet juuri niiden suomalaisten asemaa, jota he sanovat puolustavansa maahanmuuttajia vastaan.

Kun puolue hajosi kesällä 2017, se oli valmis kuittaamaan koko Sipilän hallituksen ohjelman sellaisenaan. Puheenjohtaja Jussi Halla-Ahon johtamat perussuomalaiset olivat siis valmiita hyväksymään myös kaikki kesän 2017 jälkeen tulleet leikkaukset.

Tämä ei ole yllättävää. Iltalehden haastattelussa Halla-aho sanoo työttömyys- ja sosiaaliturvan olevan yhteiskunnan luksustoimintoja.

Monien kokemaan katkeruuteen ja epäoikeudenmukaisen tunteeseen perussuomalaisilla on vain yksi vastaus. Se on maahanmuuttajien leimaaminen, syyttäminen ja syntipukkien osoittelu. Sellainen ei valitettavasti tuo kenellekään ruokaa pöytään.

Wikipedian mukaan ”syntipukki tarkoittaa arkikielessä sitä, jonka syyksi virhe tai epäonnistuminen pannaan riippumatta siitä, onko hän tosiasiallisesti syyllinen”.

Ja lisäksi: ”Jos ihmiset ovat turhautuneita tai onnettomia, he kohdistavat vihamielisyytensä usein ryhmiin tai yksilöihin, jotka ovat epäsuosittuja, erottuvia ja voimattomia. Viholliskuvaa voidaan kehitellä myös tietoisesti, jotta tietty sosiaalinen, etninen tai poliittinen vähemmistö voitaisiin asettaa vastuuseen yleisistä ongelmista.”

Virkkeistä jälkimmäinen on perussuomalaisten poliittisen taikajuoman resepti.

Tavallisten ihmisten kokemus epäoikeudenmukaisuudesta pitää ottaa vakavasti. Olisi väärin vain moralistisesti tuomita heidät rasisteiksi.

Silti pitää voida sanoa, että Suomi ei tarvitse syntipukkeja ja kaunaa. Tarvitaan työtä, toimeentuloa ja kunnon perusturvaa. Tarvitaan oikeudenmukaista verotusta ja rajoja sille, kuinka paljon suuret kantasuomalaiset päälliköt voivat ahnehtia itselleen yhteisiä rahoja.

Se on hyvä muistaa myös sunnuntain eduskuntavaaleissa.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto on tehnyt äänestäjille palveluksen. Iltalehden haastattelussa hän alleviivaa ja korostaa, että ”vihreät ei ole vasemmistopuolue”.

Näin tietysti onkin. Kyse on markkinoiden vapautta ajavasta puolueesta, joka Helsingin ja Espoon kunnallispolitiikassa haravoi kokoomuksen pihaa.

Puolueessa on sosiaalinenkin siipi. Silti vihreiden riveissä ajetaan myös todellisen suurpääoman asiaa. Tästä osoituksena on, että himo-oikeistolaisen Libera-ajatuspajan toiminnanjohtaja mahtuu hyvin puolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Kokoomusedustaja Elina Lepomäen, pankinjohtaja Björn Wahlroosin ja liikenteen yksityistämisministeri Anne Bernerin putiikki on markkinafundamentalismin lipunkantaja Suomessa.

Silti vaalikentillä tulee vastaan mielipiteitä, ettei vihreillä ja Vasemmistoliitolla ole eroja. Näin uskoo etenkin moni nuori. Eläkelinjauksissaan vihreät toimivat kuitenkin suoraan nuorten etuja vastaan. Vain vähälle huomiolle on jäänyt se, mistä Ilta-Sanomat uutisoi koskien eduskuntavaaliehdokkaiden mielipiteitä. Uutisen mukaan suurin osa nykyisistä kansanedustajista vastustaa nykyisen 65 vuoden eläkeiän nostamista 67:ään.

Sitä tukevat kuitenkin kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja vihreiden Haavisto.

Haaviston mielestä tulevien eläkkeiden niin sanottu elinaikakerroin on hyvä asia. Elinaikakertoimella ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin leikata tulevia eläkkeitä, kun elinikä nousee. Näin vihreät kannattavat sitä, että nykynuorilla on pienemmät eläkkeet kuin heidän vanhemmillaan.

Oman ikäluokkani – vuonna 1974 syntyneiden – miesten elinajanodote on 67. Vihreiden reseptillä ikäluokkani ei pääsisi eläkkeelle keskimäärin ollenkaan ennen kuin noutaja on ovella.

Suomessa elinikä ei jakaudu tasan. Johtajat elävät pidempään kuin duunarit. Vihreiden linjalla työläiset, pienituloiset ja paljon sairastavat eivät juuri eläkevuosia näkisi.

Iäkkäiden pakkoroikottaminen työssä – vastoin omaa tahtoa – olisi myös nuorille tulppa työelämään. Ikävää, että vihreät näin hylkäävät nuoret.

Vasemmistoliitto vastustaa eläkeiän nostamista. Meidän mielestämme ihmisellä on oikeus hyviin eläkevuosiin. Nykyisiä eläkkeitä pitää korjata ja puuttua eläkeläisköyhyyteen. Myös nuoret ansaitsevat päästä joskus eläkkeelle, jolla tulee toimeen.

Vasemmistoliitolla ja vihreillä on yhteistäkin. Olemme samassa rintamassa rasismia, syrjintää ja ilmastonmuutosta vastaan. Mutta jo ympäristöpolitiikan keinoissa on eroja. Vasemmiston mielestä pienituloisia ei voi panna maksamaan ilmastonmuutoksen torjuntaa vain nostamalla lämmityksen, sähkön ja polttoaineiden verotusta.

Sähkön hinnankorotustalkoissa vihreät ovatkin tehneet ison työn. Tästä osoituksena ovat surullisenkuuluisat Caruna-kaupat, joiden myötä hinnankorotukset menivät vielä kansainvälisten pääomasijoittajien taskuun. Vastuullisiin kuuluu ex-omistajaohjausministeri Haavisto, mutta myös hänen edeltäjänsä Heidi Hautala puolustaa yhä myyntiä.

Vihreiden resepti ympäristönsuojeluun on, että muutumme kaikki moraalisesti hyveellisiksi ihmisiksi.

Vasemmiston mielestä yhteiskunnan, talouden ja kaupan rakenteita pitää muuttua. On uskallettava puhua myös kapitalismista. Se löytyy taustalta ympäristöongelmistakin. Pienituloisella ei ole varaa äänestää vihreitä.

Presidentti Sauli Niinistö on harvinaisella tavalla patistellut puolueita kertomaan ennen eduskuntavaaleja, mikä on niiden linja ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Vaatimus on kohtuullinen jo äänestäjien kuluttajansuojan takia. Seuraavan eduskunnan pöydälle on tulossa ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, jossa ankkuroidaan Suomen linja juuri näissä asioissa.

Kysymyksellä on kaksi puolta. Kiivas Nato-fundamentalisti, tohtori Jukka Tarkka sanoo,
että Naton kannattajien vaikeneminen vaalien alla on häpeä. Osittain hän on oikeassa, sillä outoa on myös Nato-jäsenyyden vastustajien vaikeneminen.

Turvallisuuspolitiikassa on kyse Suomen paikasta Euroopasta, jossa vastakkainasettelu on jatkuvasti kärjistynyt. Näytösluonteisesti sitä halutaan myös lietsoa.

Parisen viikkoa sitten uutisoitiin,  miten amerikkalaiset B-52-pommikoneet olivat kierrelleet näyttävästi Itämeren ilmatilassa ja käyneet Baltian maista ainakin Virossa ja Liettuassa.

Nato-jäsenyyttä tukevan Helsingin Sanomien mukaan kyse oli ”kaapin paikan” näyttämisestä Venäjälle. Tällaisten esitysten ongelma vain on, että ne houkuttelevat myös toista puolta näytöksiin, joihin pitää taas vastata yhä kovemmin.

Seuraavalla eduskuntakaudella Suomella pitää olla aktiivinen rooli tällaisen kierteen katkaisemisessa.

B-52:sta onkin tullut symboli. Presidentti Niinistöllä oli merkittävä rooli siinä, että näiden jo Vietnamin sodasta tuttujen kuolemanlintujen osallistuminen sotaharjoituksiin Suomessa on estetty. Sotilaallisesti liittoutumattoman maan ei tarvitse tyrkyttäytyä alustaksi suurvaltojen voimannäyttöleikeille, kuten Ruotsi on valitettavasti tehnyt samojen koneiden suhteen.

Näytöslentojen lisäksi erityisesti Baltian maissa on toiveita mennä pidemmällekin. Viron presidentti Kersti Kaljulaid kävi Washingtonissa saakka esittämässä lisää Yhdysvaltojen sotilaallista läsnäoloa. Hänen mukaansa amerikkalaisen ”soturin saapas on aina tervetullut alueellemme ja niin on jatkossakin”. Kertoiko Kaljulaid avauksestaan etukäteen Suomelle? Hyvien naapurien kesken näin kai pitäisi tehdä. Entä jos informoi, ketä ja mikä oli Suomen vastaus?

Venäjän toiminta Ukrainan ja Krimin suunnalla on lisännyt jännitystä Euroopassa. Itämeri ei kuitenkaan ole Mustameri. Siksi ei ole oikein laajentaa muualla syntyneitä konflikteja tänne.

Vasemmistoliiton kanta on selvä. Se on määritelty puolueen vaaliohjelmassa, jonka turvallisuuspoliittista osaa olen keskeisesti ollut tekemässä. Vasemmistoliiton linja on sotilaalliseen liittoutumattomuuteen perustuva ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Siksi on myös torjuttava Nato-johtoiset harjoitukset, joissa harjoitellaan sotilasliiton yhteistä puolustusta sen 5. artiklan mukaan.

Ongelma on sekin, että Nato-yhteistyötä ja kansainvälistä harjoittelua on salakuljetettu Suomeen ohi kansan valitseman eduskunnan. Tämä on sitä, mitä kutsutaan Nato-hivuttamiseksi. Sen tavoite ei ehkä ole sotilasliiton jäsenyys, mutta pysyvä salavuoteus kuitenkin.

Naton isäntämaasopimus, Naton kumppanuustavoitteet ja kansainvälisten harjoitusten kokonaisuus on tuotava eduskunnan käsittelyyn. Sitä kautta suomalaisille kävisi selväksi, mihin kaikkeen Suomi on jo sidottu suhteessa Natoon ja Yhdysvaltoihin. Ehkä silloin saataisiin parempi selko, mitä suomalaiset ovat asiasta mieltä.

Selvintä on, että sotilaallinen liittoutumattomuus kirjataan seuraavaan hallitusohjelmaan. Samalla on todettava, että Suomi ei hae eikä valmistele Naton jäsenyyttä.

Suomen ulkopolitiikan pohjana pitää olla YK:n peruskirjaan pohjautuva monenkeskinen, sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys. Siihen kuuluu, että myös sotilaallisilla operaatioilla pitää olla YK:n tai ETYJ:in mandaatti.

On selvää, että seuraavaan eduskuntaan ei tule sellaista enemmistöä, joka taipuisi Nato-jäsenyyden kannalle. Sipilän-Orpon-Soinin hallituksen aikana jäsenyyttä onkin kierretty kahdenvälisillä ”puolustusyhteistyösopimuksilla” keskeisten Nato-maiden kanssa sekä kiivaalla kansainvälisellä harjoittelulla.

Olisikin kohtuullista, että puoluejohtajat toisivat kantansa pöytään. Harva muistaa, että perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Aho on Nato-jäsenyyden kannattaja, samoin kuin taitaa Timo Soinikin olla. Siksi ääni perussuomalaisille on ääni Natolle.

Myös vihreät häilyvät ja lipsuvat jatkuvasti sotilaallisen liittoutumattomuuden puolustamisessa. MTV Uutisten mukaan Pekka Haavisto on ”välimaastossa” mitä tulee Natoon.

Vihreät tahtovat myös luopua liittoumattomuudesta tekemällä sotilasliiton Ruotsin kanssa. Länsinaapurissa tällaista kannattaa vain ruotsidemokraatit. Siinä on arvokoalitiota kerrakseen.

Ehkäpä myös SDP:n Antti Rinne voisi selvittää, mitä hän tarkoitti MTV:n ”pääministeritentissä” sillä, että Suomen ja Ruotsin pitäisi solmia sotilasliitto. Lihavero ei tainnut jäädä pääministerikandidaatin ainoaksi möläytykseksi.

Kun vaalikampanjat Suomessa kääntyvät loppusuoralle, alkaa hahmottua, mikä on eduskuntavaalien tärkein asia. Isossa kuvassa kyse ei ole mistään vähemmästä kuin koko Suomen suunnasta.

Vaihtoehtoja on kaksi. Ensimmäinen on neljä vuotta kokeiltu Sipilän-Orpon-Soinin hallituksen eriarvoistava, Suomen kahtia jakava ja hyvinvointivaltiota purkava linja.

Toinen vaihtoehto on, että suunta korjataan. Se tarkoittaa koulutuksen ja matalimman sosiaaliturvan leikkausten perumista sekä julkisten palveluiden – erityisesti vanhustenhoidon – siivoamista bisnesahneudesta. Se tarkoittaa reilua työelämää ja parempaa perusturvaa, jolla ihmisiä nostetaan ylös köyhyysloukuista. Ennen muuta se tarkoittaa hyvinvointivaltion nykyistä oikeudenmukaisempaa rahoitusta.

Siksi seuraavaan eduskuntaan tarvitaan enemmistö, joka on valmis korjaamaan porvarihallituksen virheet. Tämä on pääasia. Erityisesti kokoomus, perussuomalaiset ja heidän siniset tähteensä on nyt pantava jäähylle.

Vaikka työllisyys Suomessa on kasvanut, niin on myös eriarvoisuus. Kasvun hedelmät jakaantuvat erittäin epätasaisesti. Hyvä kehitys on pilattu huonolla politiikalla.

Epäpyhä kolminaisuus
Mennyt hallitus on runnonut läpi puhdasta oikeistopolitiikkaa, jonka ytimessä on aina eräänlainen (epä)pyhä kolminaisuus. Kapitalismia maailmalla tutkinut kanadalainen tietokirjailija ja aktivisti Naomi Klein on kiteyttänyt asian hyvin.

Kaikissa maissa, joissa markkinauskovainen oikeisto on vallassa, sen politiikkaan kuuluu julkisen omaisuuden yksityistäminen, yritysten sääntelyn purkaminen sekä julkisten menojen leikkaukset, jotta veroja voidaan alentaa, aivan erityisesti pääomaveroja.

Tämä on juuri se markkinafundamentalismin linja, jota Sipilän hallitus on ajanut. Puhdasoppisuuden suomalaisessa mallissa yritysten vapauksia on lisätty kurittamalla järjestäytyneitä palkansaajia.Toisaalta piikki on ollut auki, kun turvallisuusviranomaiset ja erityisesti armeija ovat pyytäneet rahaa ja lisää valtuuksia. Sekin on vanhanaikaista, tunkkaista oikeistopolitiikkaa.

Leikkausten alla köyhät ja tulevaisuus
Sipilän-Orpon-Soinin perintönä Suomelle ovat rajut leikkaukset tulevaisuudesta ja kaikkein köyhimmiltä.

Koulutuksesta hallitus on vienyt joka tasolla. Varhaiskasvatukseen pääsyä on rajattu ja vaikeutettu ja ammatillisesta koulutuksesta on viety jopa viidennes rahoista. Yliopistot ovat joutuneet irtisanomaan satoja ihmisiä. Se on ainutlaatuista Suomen historiassa.

Kansaneläkeindeksien jäädyttämisellä hallitus höyläsi toimeentuloa niiltä, jotka saavat työttömien peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea, työttömyysturvan lapsikorotuksia, kansaneläkettä, vammaistukia, eläkkeensaajien hoitotukia, lasten kotihoidon tukia ja sen eri osia kuten hoitorahaa, hoitolisää ja sisarkorotuksia.

Ehkä hävyttömintä on ollut sotaveteraanien rintamalisän, ylimääräisen rintamalisän ja hoitotuen veteraanilisän jäädyttäminen. Veteraanitko oikeasti ovat olleet syyllisiä Suomen talousongelmiin?

Samalla leikkuriin ovat joutuneet valtion kunnille maksamat avustukset ja sitä kautta vanhustenhoito.

Bernerin viimeinen puhallus
Leikkausten ohella yhteisen omaisuuden yksityistäminen on ollut nopeaa. Juha Sipilä ja aivan erityisesti liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ovat toimineet kuin entisen Neuvostoliiton maiden oligarkit, jotka haistavat julkisessa omaisuudessa vain yksityisen rahan.

Monta lypsylehmää on teurastettu lihoiksi myymällä isoja osake-eriä Nesteestä, Stora Ensosta ja Sammosta. Teleoperaattori Telian omistuksesta valtio luopui kokonaan helmikuussa 2018. Miksi näin luovuttiin tulevien vuosien osinkotuotoista?

Liikenneministeri Anne Berner on yrittänyt yksityistää koko Suomen liikenneverkkoa, johon kuuluvat paitsi rautatiet, tieverkko ja vesiväylät.

Bernerin viimeinen puhallus saatiin kuitenkin poikki, kun Sipilän hallitus päätti irtisanoutua ennen vaaleja. Niin sanottu Suomi-rata hankeyhtiö ei näin ollen voi edetä. Sen ajatus oli siirtää yhtiömuotoon kaikki raideliikenteen tulevat jättihankkeet: tunnin juna Turkuun, lentokenttärata ja itään menevä uusi rata.

Pahin esimerkki yksisilmäisestä bisnesajattelusta oli tietysti hallituksen sote-hanke. Se olisi päästänyt sote-bisneksen siat vatukkoon ilman pidäkkeitä. Tämä rakennelma onneksi upposi törmättyään Suomen perustuslakiin.

Keskustalla ja kokoomuksella ei ole sotessa enää uskottavuutta. Nyt keskusta ilmoittaa, ettei se halua soteen markkinamalleja ja kokoomus julistaa, etteivät maakunnat enää kelpaa. Neljä vuotta ne kuitenkin kaupittelivat näitä yhdessä suomalaisille. Tämä huijaus ei enää myy.

Median paljastama yksityisen vanhustenhoidon rappio kertoo sen, mitä olisi ollut luvassa varmasti lisää, jos hallituksen malli olisi mennyt läpi.

Laiskat työttömät kuriin
Myös työllään elävät suomalaiset ovat olleet hallitukselle vastustajia. Kilpailukyykytysssopimuksella käytiin julkisen sektorin, pääosin pienipalkkaisten naisten taskulla vientikilpailukyvyn nimissä.

Suomen vienti ei ole kasvanut siksi, että eruskoulun opettajat ovat saaneet vähemmän lomarahoja ja istuvat koululla hiukan pidempään. Vaikka heidän työaikansa on pidentynyt, ei opetustuntien määrää ole lisätty.

Työttömyysturvan aktiivimallissa idea taas on, että työttömyys on laiskan ihmisen oma syy. Silti sadatkaan työhakemukset eivät riitä työvoimabyrokratialle todisteeksi aktiivisuudesta.

Hallitus yritti myös heikentää työehtoja pienissä yrityksissä, koska se katsoi, että suomalaisen työelämän ykkösongelma on irtisanomisen vaikeus. Potkuilla Suomi nousuun – hanke vesittyi onneksi ammattiyhdistysliikkeen vastarintaan.

Ei leikkauksia vaan laajempi veropohja
Tämä on se Sipilän hallituksen perintö, jonka voimme hylätä eduskuntavaaleissa.

Miksi hyvinvointivaltion rakenteita pitää vain purkaa ja saneerata? Miksi ei rakenneta ja luoda uutta? Aina ei tarvitse leikata vaan voidaan myös lisätä tuloja.

Koulutukseen ja pienimpään sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset pitää purkaa ja työttömyysturvan niin sanottu aktiivimalli kumota. Perusturvan kohentamisella pitää nostaa ihmisiä ylös köyhyysloukuista.

Julkiset palvelut pitää tuottaa julkisena työnä. Hoitojonot pitää purkaa pestaamalla lisää lääkäreitä ja hoitajia. Tämä ei tulisi edes kovin kalliiksi. Miten yhteiskunnalla on ollut varaa uuteen sote-miljonäärien luokkaan, jotka ovat taikoneet itselleen miljoonien ja kymmenien miljoonien eurojen pääomatulot kuntien ostamista palveluista?

Vasemmistoliitto on tehnyt yksityiskohtaisen ohjelman, jossa esitetään keinoja myös veropohjan laajentamiseksi. Se toisi valtiolle parhaimmillaan noin 2,5 miljardia lisää rahaa.

Sen ytimessä on, että yhteiskunnan kaikkein isotuloisimmat ja varakkaimmat osallistuisivat nykyistä isommalla panoksella yhteiskunnan rakentamiseen. Otetaan heidätkin mukaan. Silloin kaikilla menee paremmin, ei vain harvoilla.

Edessä ovat muutosvaalit.

Välillä nuoremmastakin tuntuu, että Suomessa jopa alkeellinen kunnioitus ikäihmisiä kohtaan on kadonnut.

Julkisuudessa ikääntyneet ovat huoltosuhdetaakka ja hoitopalveluita nielevä kustannuserä. On mediaa ja poliitikkoja, joiden puheissa eläkeläiset ovat jatkuvasti nuorten kukkarolla vaatimassa parempia eläkkeitä.

Kunnioituksen katoamisesta törkein esimerkki on rappio, johon yksityinen sote-bisnes on ajanut vanhustenhoidon. Taustalla on kestämätön yhtälö. Yhtäältä kunnat hakevat säästöjä kilpailuttamalla, ulkoistamalla ja yksityistämällä palveluita. Samasta säästöjen höyläämästä rahasta yksityiset hoito- ja sairauskonsernit yrittävät puristaa ulos mahdollisimman isot tuotot.

Vanhusbisneksen suurimmat kustannukset liittyvät työntekijöihin. Siksi palkat ja työehdot on painettava mahdollisimman alas. Näin tuotetaan haamuhoitajia, liian vähäisiä työntekijämääriä ja laiminlyöntejä.

Tämä on mekanismi, jolla hoivaskandaalit ovat syntyneet. Se on sama mekanismi, jolla Suomeen on saatu uusi ahneiden sote-miljonäärien luokka. He ovat luoneet kuntien ostamista palveluista eli veronmaksajien taskusta itselleen miljoonien tai kymmenien miljoonien eurojen pääomatulot. Useimmiten miljoonat ovat tulosta yrityskaupoista.

Tuottojen saalistaminen ja osakeyhtiömuoto eivät sovi vanhustenhoitoon. Bisnes pitää siivota pois alalta. Roistofirmojen hoitohuijarit on asetettava rikosoikeudelliseen vastuuseen.

* * *

Ikäihmisten kunnioituksen puutteesta kertoo myös laajamittainen eläkeläisköyhyys.

Eläketurvakeskuksen mukaan keskieläke Suomessa on hiukan päälle 1600 euroa kuussa, mediaanieläke on runsaat 1400 euroa. Samalla Suomessa on yli 315 000 ikäihmistä, joiden eläke on pienempi kuin tuhat euroa kuussa. Jos mennään korkeintaan 1250 euron eläkkeisiin, kasvaa koko joukko 571 000 henkeen.

Pienten eläkkeiden ja kalliiden asumiskustannusten yhdistelmä voi pahimmillaan johtaa siihen, että eläkeläiset joutuvat valitsemaan, ostaako ruokaa vai lääkkeitä. Hyvinvointivaltiossa kenenkään ei pitäisi joutua tekemään tällaisia valintoja.

Selvää onkin, että eläkkeitä pitää korjata useilla eri keinoilla. Tarvitaan toimenpiteiden kokonaisuus.

Takuueläkkeisiin tarvitaan tasokorotus – esimerkiksi sata euroa kuussa. On historiallista ja hävytöntä, että Sipilän-Orpon-Soinin hallitus on leikannut kansaneläkettä ja kaikkia siihen sidottuja etuuksia.  Nämä leikkaukset pitää purkaa.

Samalla kansaneläkkeen niin sanottua suojaosaa pitää korottaa. Näin työeläke leikkaisi kansaneläkettä vasta isomman summan kohdalla kuin nyt.

Samalla kansaneläkkeen ja työeläkkeen yhteensovittamista pitää lieventää. Nyt jokainen työeläke-euro leikkaa kansaneläkettä 50 sentillä. Voisiko leikkuri olla esimerkiksi 40 tai 30 senttiä? Tämä auttaisi erityisesti niitä, jotka saavat kaikkein pienimpiä eläkkeitä. Samalla on pidettävä huolta siitä, että pienimpien eläkkeiden verovapaus säilyy.

Myös eläkeindeksiä pitää korjata. Muuten eläkeläiset on tuomittu lakisääteisesti jatkuvaan ostovoiman heikkenemiseen.

Samalla on sanottava, että Suomessa on liikkeellä vaarallisia eläkepopulisteja, jotka vaativat eläkkeiden sitomista vain palkkakehitykseen. Se on huono keino, joka hyödyttäisi suhteessa eniten suurimpien eläkkeiden saajia. Eläkeläisköyhyyteen se ei purisi.

Parempi keino olisi ottaa suunta kohti eläkkeiden puoliväli-indeksiä, jolloin puolet eläkkeiden noususta olisi sidottu palkkojen ja puolet hintatason nousuun.

Ei pidä uskoa työeläke-eliittien harhautusta siitä, että tämä tyhjentäisi rahastot ennen kuin nykyiset nuoret pääsevät eläkeikään. Kukaan ei ole antanut sellaista lupausta, että pienituloisten eläkeläisten vangitseminen köyhyyteen on edellytys nuorten eläkkeille. Rahastot eivät voi olla mikään kielletty vyöhyke, johon ei saa koskea.

Tarvitaan sukupolvien välistä solidaarisuutta – ei vastakkainasettelua.